Johtokunnan kokous 26.5.2009
Kevätkauden viimeisessä kokouksessa johtokunta käsitteli syksyn kursseja ja hintoja. Vakaan taloudellisen tilanteen ansiosta hintoja ei ole tarpeen nostaa. Näin ollen hintaryhmät säilyvät ennallaan. Yksittäisen tanssijan kurssihinta voi muuttua hänen siirtyessään ryhmätyypistä toiseen (esim. jatkoryhmästä kilparyhmään), mutta ryhmätyyppien hinnat säilyvät ennallaan. Kurssi- ja hintatiedot on päivitetty nettisivuille Raision osalta. Turku ja Paimio vahvistavat lopulliset tietonsa myöhemmin.
Raision salia remontoidaan kevyesti kesällä. Eteisen kenkätelineitä lisätään ja sisä- ja ulkovarastoa siivotaan. Suurempi muutos liittyy salien Baletti ja Studio väliseinän purkuun. Seinän tilalle asennetaan sivuun vedettävä verho, jotta tila saadaan tarvittaessa suuremmaksi.
Baletissa tanssineet bolerolaiset lienevät huomanneet salin ilmanvaihto-ongelman viime talven mittaan. Kesän aikana salin ilmanvaihto tutkitaan ja saliin asennetaan tarkoituksenmukaisin raitisilmajärjestelmä.
Kevätnäytös onnistui sangen mainiosti. Näytös toimi seuran lapsi- ja nuorisotoiminnan varainhankintana ja tuottikin kivasti rahaa, jota vanhempaintoimikunta yhdessä valmentajien kanssa voi jatkossa sijoittaa lyhtentämättömänä lasten ja nuorten toimintaan. Johtokunta päätti tukea lasten ja nuorten kesäleirin kuluja 600 eurolla, eli odotettavissa kaikille alaikäisille tanssijoille on varsin edullinen leiri.
Johtokunta haluaa kiittää kaikkia seuralaisia ja huoltajia kuluneesta keväästä ja toivottaa jokaiselle oikein hyvää kesää.