| Artikkelin indeksi |
|---|
| Talkoo- ja seuratöihin |
| Esittely |
| Salin kunnossapito |
| kilpailut |
| juhlat, näytökset, leirit |
| pr- ja myynti |
| ydinhallinnon avustaminen |
| Kaikki sivut |
Alasivuille on koottu tietoa siitä, millaisella työpanoksella ja kokoonpanolla Boleron toimintaa ylläpidetään. Seurakulttuuriin kuuluu, että pidempään seurassa olleet tanssijat ja huoltajat vastaavat seuran ydintoiminnoista, ja että kaikki seuran jäsenet ja heidän huoltajansa suhtautuvat myönteisesti kausiluonteisiin talkoisiin, joilla ylläpidetään tai kehitetään seuralle välttämättömiä toimintoja. Perehtymällä sivun kirjoituksiin saa kokonaisvaltaisen käsityksen urheiluseuran hallinnoinnista ja ohjeet siitä, miten toimintaan pääsee mukaan.
Organisaatiokaavio ilmentää puitteet, jossa toiminta tapahtuu.
Boleron hallinnointi ja toiminnan ylläpito edellyttää sekä jatkuvaa että kausiluonteista työpanosta. Seuralla ei ole palkattua henkilökuntaa vaan kaikki seuratyö tehdään vapaaehtoisvoimin. Hallinnon ydinhenkilöt ovat tavallisimmin seurassa pidempään mukana olleita tanssijoita, valmentajia ja huoltajia, ja kausittaisiin talkooponnistuksiin pyydetään mukaan kaikkia mahdollisia mukaan ehtiviä seuralaisia tai heidän huoltajiaan.
Näillä sivuilla kuvataan Boleron toiminnan kannalta välttämättömiä seuratöitä ja sitä, miten kyseiset työt pyritään jakamaan. Boleron organisaatio on rakennettu niin, että seuran johtokunta vastaa siitä, että seuran hallinnointi tapahtuu yhdistyslain mukaisesti ja täyttää muutkin seuratoiminnalle asetetut määräykset. Lisäksi johtokunta koordinoi eri toimikuntia, joiden alaisuudessa puolestaan huolehditaan seuran toiminnan ylläpidosta.
Seuraavilla sivuilla on kuvattu tarkemmin eri toimikuntien vastuualueita ja niihin kuuluvia yksittäisiä työtehtäviä. Näiden tehtävien hoitamiseen seura tarvitsee vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan - mitä useampi ihminen osallistuu seuratyöhön, sitä pienemmäksi käy yksittäisiltä ihmisiltä vaadittu panos.
Mikäli olet kiinnostunut jostain nimenomaisesta toimikunnasta tai tehtävänkuvasta, ota yhteyttä joko seuran puheenjohtajaan tai kyseisen toimikunnan vastuuhenkilöön. Saat heiltä tarkemman selon vapaina olevista tehtävistä ja tarvittaessa kutsun mukaan toimikunnan kokoukseen, jossa töistä sovitaan.
Yksittäisistä projektiluonteisista talkootöistä kuten kilpailujen järjestämisestä, juhlien järjestelyistä tai salin kunnossapitotalkoista tulee ajankohtaistietoa myös salin ilmoitustaululle.
Siivous: Hoidetaan viikottain vaihtuvan siivousvuorolistan mukaan. Salitoimikunta tekee listan kaksi kertaa vuodessa, ja kaikki mukaan lupautuneet merkitään listaan. Mitä useampia ihmisiä ilmoittautuu olevansa valmis ottamaan siivousvuoron, sitä harvemmin siivousvuoroja kunkin kohdalle tulee. Salilla on siivousohjeistus, josta selviävät siivottavat kohteet, välineet ja aineet. Siivouksessa tarvittava varustus löytyy salilta.
Kunnostus: Ajoittain salilla on tarvetta korjaus- ja muutostöille. Nämä ovat projektiluonteisia tapahtumia, joihin tarvitaan mukaan eritoten kädentaitoisia osaajia, mutta myös työmuurahaisia, jotka voivat auttaa materiaalien siirtämisessä, kiinnittämisessä, kahvinkeitossa jne. Jos ruuvitaltta ja vasara pysyy kädessä, on tervetullut mukaan. Salitoimikunta ilmoittaa hyvissä ajoin, milloin ja mitä kunnostustoimintaa on vireillä, ja halukkaat voivat ilmoittautua kunnostuksen valmiuslistalle koska tahansa odottamaan komennusta.
Varasto: Salilla on varasto, jossa on jemmassa kevyttä irtaimistoa kuten WC-paperia, kertakäyttöastioita, lamppuja, siivoustarpeita roskapusseja jne. Varastoa käytetään siivouksen ja kunnossapidon tarpeisiin mutta myös kilpailujen ja juhlien aikaan. Tavaroiden on tarkoitus olla varastohuoneessa hyvässä järjestyksessä ja tätä varten tarvitaan ihmisen panos, siis varastovastaava(t).
Lääkekaappi: Salilla on ensiaputarvikkeita niin lääkekaapissa, lääkesalkussa kuin pakastimessa. Lääkekaapin vastaava katsoo, että näissä paikoissa on ohjeistuksen mukainen varustus käytettävissä.
Kopiokone: Kopiokonevastaavan perustöitä ovat koneen musteen ja paperin tilaaminen ja koneen muistiin tallentuvien käyttötietojen toimittaminen huoltoyhtiöön.
Ilmoitustaulut: Salin ilmoitustauluja käyttävät monet eri toimijat, ja usein he kiinnittävät ilmoituksensa tauluihin itse ja huolehtivat niiden poistamisesta. Tauluilla on kuitenkin vastaava, joka pitää huolta taulujen siisteydestä ja on tarvittaessa käytettävissä välikätenä tiedotteiden saattamiseksi ilmoitustauluille.
Kilpailutoimikunta hoitaa seuran järjestettäväksi myönnetyt kisat. Se suunnittelee kilpailun, varaa sopivat tilat, toimihenkilöt ja varusteet, tekee tarvittavat tiedotteet, nettisivumateriaalit ja mainokset kilpailuista sekä hoitaa kaikki käytännön järjestelyt kilpailupäivän lähestyessä - erityisen tärkeänä tehtävänä on talkooväen värvääminen kilpailupaikan pystytykseen, lipunmyyntiin, buffettiin jne, jotta kisat saadaan toteutettua kunnialla.
Kaikki tällaisesta projektiluonteisesta urakoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan kilpailutoimikuntaan, ja kaikki kynnelle kykenevät tarvitaan mukaan edellä mainittuun talkooporukkaan aina kisojen lähetessä.
Lisäksi kilpailutoimikunnassa toimii kilpailuilmoittautumisten vastaava ja parikortisto-/luokkanousupistevastaava, joiden toimenkuva on jatkuva. He ilmoittavat Boleron kilpailevat parit muiden seurojen järjestämiin kilpailuihin ja pitävät yhteyttä liittoon tulosten ja paritietojen osalta.
Bolero järjestää yleensä keväisin ja joulun alla juhlat sekä kesällä tanssileirin. Näiden lisäksi voidaan järjestää myös erityisiä tanssinäytöksiä tai katselmustilaisuuksia. Näiden toimintojen tarkoituksena on edistää seuran yhteenkuuluvuuden tunnetta ja juhlistaa tanssijoiden ja huoltojoukkojen edistymistä harrastustoiminnassa, sekä tietysti kehittää harrastajien tanssi- ja esiintymistaitoa.
Toiminnalla on myös varainkeruutarkoituksensa. Juhlien, näytösten ja leirien tuotto käytetään lyhentämättömänä seuran alaikäisten tanssijoiden hyväksi. Niin em. toimintojen käytännön järjestelyistä kuin kertyneiden varojen käytöstä vastaa seuran vanhempaintoimikunta.
Vanhempaintoimikunnan järjestelyvastuisiin liittyy tavallisesti juhla- ja leiritilojen varaaminen, somistus, buffetin ja lipunmyynnin järjestäminen sekä yhteistyö valmentajien kanssa, jotka suunnittelevat tilaisuuksiin sisällön. Kun tilaisuuksilla kerättyjä varoja kohdistetaan lapsiin ja nuoriin, vanhempaintoimikunta ideoi ja budjetoi hankkeet ja tekee niistä esityksen johtokuntaan.
Pidempään tanssijoitaan huoltaneita vanhempaintoimikuntalaisia tarvitaan ajoittain mukaan infoamaan uusia huoltajia tanssiurheilun erityisasioista kuten tanssikilpailuihin osallistumisesta ja liikuntaharrastuksen huoltajan "toimenkuvasta" yleensä. Näissä infoissa on mukana myös valmentajia ja seuran muita toimihenkilöitä.
Vanhempaintoimikuntaan ovat tervetulleet kaikki lasten ja nuorten huoltajat, joita kiinnostaa olla mukana juhlien ja leirien järjestelyissä ja nuorten tanssijoiden erikoistoimintojen suunnittelussa. Vanhempaintoimikunta tarvitsee ajoittain lisäapua talkooponnistuksiin, ja näihin töihin ovat kaikki enemmän kuin tervetulleita.
Seura tarjoaa erilaisia palveluja muillekin kuin omille jäsenilleen. Tällaisia ovat tanssiesiintymiset, tilaustanssiopetus, tanssituspalvelut, salitilan vuokraus ja muut sponsorointiin ja varainkeruuseen liittyvät hankkeet. Lisäksi seuran täytyy tiedottaa ja mainostaa palveluistaan eri välineissä. Näistä toiminnoista vastaa pr- ja myyntitoimikunta.
Tässä toimikunnassa korostuvat yhteydenpito-, organisointi- ja ihmissuhdetaidot. Toimikunnan täytyy ylläpitää toimivaa tanssiesiintymisten varallaololistaa, jotta sangen nopeallakin aikataululla tulevat esiintymistilaukset voitaisiin hoitaa. Salitilan osalta on ylläpidettävä salivarauskalenteria, jotta ei aiheuteta päällekkäisyyksiä. Toiminnan haasteena on juuri aikataulujen yhteensovittaminen, sopivien parien värvääminen ja myönteisen kuvan välittäminen seuran toiminnasta. Toisena haasteena on toimia tärkeänä seuran varainkeruun lähteenä, eli toimikunnan tulee kyetä ideoimaan toimivia varainkeruutapoja ja sellaisia seurakäytäntöjä, joilla varainkeruuta olisi jouhevaa toteuttaa.